Huhtikuun näyttelyn avajaiset tiistaina 2.4.klo 18-20. Tervetuloa!
ULLA VÄÄTÄINEN - Lentävät saaret, Valokuvakollaaseja
Uni ja todellisuus kohtaavat salaperäisissä saarissa, joille annan vapauden nousta maiseman yläpuolelle. Saaret matkaavat lähes autioissa maisemissa vailla ihmisiä eri vuoden ja vuorokauden aikoina.
Saaret sivuavat maisemaa hetkellisesti. Näkymä maailmasta laajenee ja synnyttää kontrastia pysyvyyden ja liikkeen välille.
Teokset tarjoilevat symbolistisia näkökulmia, jotka kietovat todellisuuden ja mielikuvituksen yhteen paljastaen syvemmän kudelman olemassaolosta ja ajan kulumisesta. Ihmisten poissaolo korostaa luonnon ja ympäristön voimaa. Määrittelemättömät paikat, eri vuoden- ja vuorokaudenajat vihjaavat ajattomuuteen ja jatkuvuuteen.
Lentävät saaret ennustavat siirtymää ja muutoksen aikaa, irtioton riemua, seikkailuun kutsua, uuden alkamisen ohi kiitävää hetkeä. Tunnelma on seesteinen, vain kevyt tuuli, outo sade, ilma värähtelee, aalto lyö kepeästi rannan hiekkaan tai kiviin. Päivät ja yöt kiertävät kehäänsä ja yksinäiset saaret leijuvat maasta irronneina maiseman yllä vapaina, itsenäisinä, riippumattomina.
Saaret heijastavat tunteita, kauneutta ja mysteeriä. Ne kertovat tarinaa unen ja todellisuuden välisestä rajattomasta vuoropuhelusta. Koen, että saaret kantavat mukanaan salaisuuksia, ikiaikaisia muistoja jatkuvasti muuttuvasta maailmasta, luonnosta ja ihmisistäkin.
Yhdistellessäni valokuviani annan sattuman johdattaa. Olen utelias näkemään millaiset mielikuvat, unet tai muistot ilmestyvät teoksiini.
Olen kuvannut saaria, kalliomuodostelmia ja maisemia niin kotimaassani kuin ulkomailla. Erityisesti minua kiehtovat syrjäiset kohteet, joiden tunnelma on arvoituksellinen. Oudot tilanteet ja yhteensattumat inspiroivat minua.
Eri elementtien yhdistäminen synnyttää hieman nyrjähtäneitä näkymiä.
Mitä on vapaus? Miten sattumanvaraisesti se osuu kohdalle?
ULLA VÄÄTÄINEN
Ulla Väätäinen syntyi ja kävi koulunsa Leppävirralla. 60-luvun lopulla hän asui vuoden verran Lontoossa sekä valmistui Savonlinnan kieli-instituutista diplomikielenkääntäjäksi vuonna 1970. 70-luvulla hän teki sekalaisia hommia sihteeristä siivojaan Ulkoministeriöstä Suomen Höyrylaivaosakeyhtiöön, opiskeli Pariisissa ranskaa ja ahmi taiteita näyttelyissä ja luennoilla. Sitten hän teki hanttihommia Suomessa ja parin av-suunnittelijapestin (1976–1982) jälkeen perusti oman toimiston Ateljee Heijastuksen (1982-2012).
2006 Väätäinen dokumentoi VR:n makasiinien viimeisiä vaiheita ja niiden purkamista sekä valmisti aineistosta valokuvanäyttelyn. Teoskokonaisuus oli esillä Lasipalatsin näyttelytilassa ja Malmitalon parvella. Hän löysi uudelleen 70-luvun alun valokuvainnostuksensa ja ryhtyi kuvaamaan. Kuvistaan hän kehittelee kollaaseja, sillä niiden monikerroksellisuus tarjoaa hänelle omaperäisemmät ilmaisumahdollisuudet.
Tervetuloa Ulla Väätäisen näyttelyyn Taidegalleria Kamiter-Arsiin 2.4. - 27.4.2024 ja avajaisiin tiistaina 2.4. klo 18-20.
YHTEYS- JA LISÄTIEDOT
Galleria Kamiter-Ars
Tiina Tainio, galleristi
p.0503574766
Taide- ja Kehysliike Kamiter-Ars Oy
Kaarlenkatu 12 00530 Helsinki
Kommentare